Pitkästä aikaa vähän tekstiä bänditoiminnasta. Meillä on viimeisimmät treenit mennyt älyttömän hyvin putkeen pienistä virheistä huolimatta. Ensimmäinen keikkakin saattaapi olla keväällä, ns. harjoituskeikka. Oishan tuo ihanaa päästä ensimmäistä kertaa elämässään lavalle laulamaan ihan bändin kanssa. Ei kuorolaulantaa, ei duoa… pelkästään soololaulantaa ja vain mä laulan. Mä en haluistani huolimatta esimerkiksi lukiossa päässyt laulamaan yksin milloinkaan. …
Lue kokonaanTässä on tulossa erittäin ihanat unisukat. Tilaaja itse valitsi langat tähän. Alpakka on erittäin ihanaa neuloa, mutta tämä ei ole käytössä kestävää. Senpä takia tämä on ihana lanka juuri unisukkiin. Nepä puetaan ylle vasta sängyssä. Takuuvarmat hyvän unen tuojat 🙂 Malli on tosiaan Pomatomus pienellä omalla säädöllä, kantapää on vahvistettu vaikka onkin unisukka.
Lue kokonaanTässä on ihanat tilauspolvisukat. Niin miellyttävä tehdä ohuesta langasta ja ihanan tuntuiset jalassa. Pitää tehdä itselle vastaavanlaiset. Aivan upeat värit saajalle, minun mielestä käyvät hänelle erittäin hyvin. Näiden teossa meni jonkun aikaa, mutta ei nyt älyttömän pitkään.
Lue kokonaanTässä on tilauspöllöt eräälle erittäin rohkealle ja hienolle naiselle. Halusin kokeilla Swarowskin kristalleja näihin. Ei ollut kovin hyvä idea, joten toisessa on kristallit ja toisessa akryylit. Kuitenkin näyttävät ihan kivasti samanlaisilta. Ja aina pitää vähän kokeilla uutta avoimin mielin 🙂 Kauniin keväiset sukat…
Lue kokonaanTässä on tilaussäärystimet eräälle naiselle. Tein loppukerästä hänen Frozen-fanille omat pienet säärystimet. Tämä oli edullinen lanka ja erittäin mukava neulottava. Silver Soft on langan nimi. Kaunista väriä ja sopivasti blingblingiä 😉
Lue kokonaanTykkään siitä, että käsintehty on käsintehdyn näköinen. Pidän myös siitä, että lahjan / työn saaja saa kauniin paketin käteensä. Tässä on muutama paketointi. Osa on paketoitu juuttinaruun. Pääasia on että sisältö näkyy mutta on kauniisti aseteltuna. Esteettisesti silmää hivelevä paketti tuo ainakin minulle antajana hyvän mielen 🙂
Lue kokonaanEnsin ajattelin etten tänään kirjoita. Minua kun on välillä varoitettu kirjoittamasta liian roisisti. Tänään ei siis ollut(kaan) hyvä päivä. En tiedä miten sen sanoilla kuvaisi. Ahdistusta ei oikein voi kuvailla, mutta se hermostuneisuus siihen päälle. Ja se kun omat ajatukset ikään kuin huutaa päässä niin että keskittyminen on mahdotonta. Tänään jopa kävi niin että jouduin …
Lue kokonaan
Tänään valmistui kahdet tilaustumput. Nämä kanervansävyiset tuli juuri koneesta ja toiset (harmaat) tuli aiemmin päivällä koneesta. Näistä tuli aika jännän väriset verrattuna omiin vastaaviin. Oli langan liukuväri eri tavalla.
Lue kokonaanAloitin blogin. Kerroin mikä on ja kuka olen. En kertonut mistä tulen ja mitä olen kokenut. Sitä ei minun mielestä tässä tarvitse sanoakkaan. Ehkä kuitenkin on hyvä tietää, että minun masennus on jotain, joka kumpuaa monista asioista alkaen lapsuudesta ja päättyen tähän hetkeen. Mukaan mahtuu elämän tuomien negatiivisten asioiden lisäksi muutamia traumaattisia kokemuksia. Pää meni …
Lue kokonaan
On se vaan vaikeeta tän sairauden kanssa edetä. Muisti on ihan onneton, en muista mitään laulunsanoja. Mulla on koko ajan lyriikat nenän edessä. Harmittaa. Kyseessä on kuitenkin cover-biisejä jotka on mulle ihan tuttuja. Turhauttaa tollanen. Muuten meni ihan hyvin, vaikka ääni ei vielä oo palautunut viime viikon flunssailusta kunnolla. Laulaminen on kyllä mun elämän yksi …
Lue kokonaan
Tänään olisi tiedossa taas laulantaa illalla. Sitäpä odotteleekin ihan innolla. Harmi vaan kun ääni on jäänyt jonnekkin flunssan jalkohin vielä. Viime viikolla joutui toiset laulannat jättää pois ääniongelman takia. Tänään illalla, jos tauti ei iske pahemmin, on taas rockia ja mukavia ihmisiä. Listalla varmaan on Hurriganesia ja CCR:ää. Lisäksi on pieni ylläri eräälle synttärisankarille joka …
Lue kokonaan
Tässä blogissa voi seurata minun matkaa kun opettelen elämään uuden minän kanssa. Olen 1982 syntynyt nainen Etelä-Suomesta. Perheeseen kuuluu aviomies, kaksi tytärtä ja kissa. Harrastuksina on telinevoimistelu, neulonta ja laulaminen bändissä. Vakavan masennuksen ja ahdistuneisuuden kanssa taistelu sekä elämän perusasioiden uudelleen opettelu on raskasta. Tätä matkaa on takana vasta muutama kuukausi, joten matka on vasta …
Lue kokonaan
Eilen illalla vasta päätin, että laitan tämän blogin pystyyn. Kännykän kelmeässä valossa loin itselleni tämän blogin ja päätin että yritän edes välillä kirjoittaa jotain tänne. Eilinen päivä oli vaikea. Tuntemuksista on vaikea puhua ihmisille, jotka eivät ole kokenut masennusta tai ahdistusta. Eilen illalla tunsin suurta häpeää itsestäni, sellainen krapulamorkkismainen olo. Hävetti kaikki mitä olin tehnyt …
Lue kokonaan
Tähän on tulossa kuva ensimmäisistä pöllösukista, joissa on paljon paljon pöllöjä (11 pöllöä / sukka). Vielä se ei tähän tule, koska en halua lahjan saajan näkevän niitä ennen syntymäpäivää. Synttärit ovat parin kuukauden päästä joten tätä kuvaa saapi odotella. Sukat valmistui maaliskuun aikana…
Lue kokonaan