Luokka: Yleinen

Yleinen

Kuulumisia pitkästä aikaa, 25.6.2016

26.05.2016, taina

Heipsan,   En tiedä onko täällä juurikaan lukijoita, mutta kirjoitan nyt silti. Mun elämässä on mutkia matkassa taas ihan omiksi tarpeiksi ja vähän ehkä oisi muillekin jakaa. En halua enkä voi täällä nyt kertoakkaan kaikkea. Minulle erittäin tärkeä asia poistuu elämästäni vaikean päätöksen jälkeen. En syytä ketään mistään (paitsi itseäni niin kuin aina), mutta elämä …

Yleinen

Viikon alkua huhtikuussa…

04.04.2016, taina

Mä oon ollut enemmän ja vähemmän rikki viime viikon hoitajakäynnin jälkeen ja tämän päivän lääkärikäynti ei paljoa helpottanut. Ihan yhtä perkelettä oli taistella sen suhteen, että olenko nyt siis työkuntoinen vai en… Miksi yhtäkkiä puhutaan töistä? Miksi musta tuntuu taas että kaikki asiat kasaantuu mun niskaan enkä pääse eteenpäin? Miksi mua ei kukaan kuuntele? Noh… …

Yleinen

Lenkkeilyä ennen musisointia

31.03.2016, taina

Tänään pääsin mukaan reippailemaan metsään veljen ja koiran kanssa. Oli hienoa lähteä, vaikka huonosti nukutun yön jälkeen ois väsyttänyt ihan pirusti. Mun viime yöhän meni niin, että iltalääkkeetkään ei auttanut ahdistukseen ja valvoin pitkälti yli puolen yön. Sitten kun tuo nuorempi lapsukainen on kovasti kipeä niin se valvotti vielä yöllä suhteellisen paljon. No, joka tapauksessa. …

Yleinen

Hyvästä huonoon, valosta pimeään

30.03.2016, taina

Tänään alkoi päivä aika aikaisin, mutta kun tiesi että se pitää sisällään laulua ja treeniä niin jaksoin kuitenkin nousta kun kello soi. Kävin harjoittelemassa yhtä yhteisesitystä mikä mulla on lapseni kanssa keväällä yhdessä koulun tapahtumassa. Sain kehuja lauluäänestä ja kukapa ei siitä tykkäisi 🙂 Laulun jälkee kotiin, suunnittelin seuraavat sukat ja söin vähän jotain että …

Yleinen

Pääsiäispöhinää….

28.03.2016, taina

Tästä onkin hetki mennyt kun oon kirjoittanut. Jonkun verran on tapahtunut ja erilaisia olotiloja on käyty taas läpi. Ehkä mä vähän tässä voisin avata mun menneitä päiviä ja hetkiä sekä suunnata ihan vähän katsetta tulevaisuuteenkin. Viime viikolla mulla oli pitkästä aikaa sairaanhoitajakäynti mielialahäiriöpoliklinikalla. Täytin ennen käyntiä masennus- ja ahdistuneisuuskaavakkeet. Molemmissa näin itsekin, että alhaalla mennään …

Yleinen

Keskiviikon kompuroinnit

09.03.2016, taina

Ensin ajattelin etten tänään kirjoita. Minua kun on välillä varoitettu kirjoittamasta liian roisisti. Tänään ei siis ollut(kaan) hyvä päivä. En tiedä miten sen sanoilla kuvaisi. Ahdistusta ei oikein voi kuvailla, mutta se hermostuneisuus siihen päälle. Ja se kun omat ajatukset ikään kuin huutaa päässä niin että keskittyminen on mahdotonta. Tänään jopa kävi niin että jouduin …

Yleinen

Masennuksen taustaa

08.03.2016, taina

Aloitin blogin. Kerroin mikä on ja kuka olen. En kertonut mistä tulen ja mitä olen kokenut. Sitä ei minun mielestä tässä tarvitse sanoakkaan. Ehkä kuitenkin on hyvä tietää, että minun masennus on jotain, joka kumpuaa monista asioista alkaen lapsuudesta ja päättyen tähän hetkeen. Mukaan mahtuu elämän tuomien negatiivisten asioiden lisäksi muutamia traumaattisia kokemuksia. Pää meni …

Yleinen

Sunnuntain tuskia, maanantain mahdottomuuksia

08.03.2016, taina

Eilen illalla vasta päätin, että laitan tämän blogin pystyyn. Kännykän kelmeässä valossa loin itselleni tämän blogin ja päätin että yritän edes välillä kirjoittaa jotain tänne. Eilinen päivä oli vaikea. Tuntemuksista on vaikea puhua ihmisille, jotka eivät ole kokenut masennusta tai ahdistusta. Eilen illalla tunsin suurta häpeää itsestäni, sellainen krapulamorkkismainen olo. Hävetti kaikki mitä olin tehnyt …