Yleinen

Lenkkeilyä ennen musisointia

31.03.2016, taina

Tänään pääsin mukaan reippailemaan metsään veljen ja koiran kanssa. Oli hienoa lähteä, vaikka huonosti nukutun yön jälkeen ois väsyttänyt ihan pirusti. Mun viime yöhän meni niin, että iltalääkkeetkään ei auttanut ahdistukseen ja valvoin pitkälti yli puolen yön. Sitten kun tuo nuorempi lapsukainen on kovasti kipeä niin se valvotti vielä yöllä suhteellisen paljon.

No, joka tapauksessa. Mentiin metsään, kalliolle oli tarkoitus päästä. Ilman oli tosi sumuinen ja nuhjuinen aluksi, mutta ylhäällä ollessa alkoi aurinko voittamaan sumumassan ja sit tulikin niin maan perusteellisen hieno ilma. Aurinko lämmitti ja oli selkeesti kevättä ilmassa. Otin paljon kuvia, suurimman osan järkkärillä. Tässä on muutama kännykällä räpsäisty kuva.

 

20160331_125314 20160331_130416 20160331_131543 20160331_125205

Sain jopa syötyäkin paremmin tänään 🙂 Siitä iso plussa. Nyt odottelen tässä neuloen hetken, että pääsen bändin kanssa hillumaan illaksi. Tästä tuli, huonosta yöstä huolimatta, ihan siedettävä päivä. Vaikeaahan tää on ja jotenkin vaikeaa olla ihmisten seurassa lukuunottamatta omaa aviomiestä. No mutta, näillä mennään ja yritän samalla opetella olemaan stressaamatta…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *