Yleinen

Kuulumisia pitkästä aikaa, 25.6.2016

26.05.2016, taina

Heipsan,

 

En tiedä onko täällä juurikaan lukijoita, mutta kirjoitan nyt silti. Mun elämässä on mutkia matkassa taas ihan omiksi tarpeiksi ja vähän ehkä oisi muillekin jakaa. En halua enkä voi täällä nyt kertoakkaan kaikkea. Minulle erittäin tärkeä asia poistuu elämästäni vaikean päätöksen jälkeen. En syytä ketään mistään (paitsi itseäni niin kuin aina), mutta elämä on pistänyt miettimään uudelleen ja uudelleen sitä, että voiko toisiin luottaa. Taistelen omien mörköjen kanssa samalla siitä, että hyväksytäänkö mua ikinä mihinkään sellaisena kuin olen. Olen kuitenkin mielestäni ihan kiva tyyppi.

Kaiken kukkuraksi olen saanut lisädiagnooseja vakavan masennuksen, ahdistuneisuushäiriön ja paniikkihäiriön lisäksi. Maaniset vaiheet viittavat mulla tunne-elämän häiriöön, joka tullut nyt uutena. Lisäksi kärsin syömishäiriöstä. Ei siis lopu työmaa kesken näiden asioiden kanssa. Yritän päivä kerrallaan, mutta välillä on sellainen olo, että haluaisin vaan jonkun lähelle joka halaa ja on siinä. En kaipaa, enkä todellakaan tarvitse sääliä… mutta kaipaan voimaa kestää kaiken sen mitä elämä taas tuo eteen.

Neulominen on sujunut huonommin sekä kuntosali vähentynyt erinäisten muiden ongelmien takia. On kurjaa huomata, että edelleen sinisilmäisesti paahtaa eteenpäin ja yrittää miellyttää. Miksi edes miellytän? Ei mun tarttis olla kuin oma itseni ja kelpaan tai en kelpaa.

Kävin ottamassa tatuoinnin – voimatatuoinnin. Siitä tuli hyvä. Se merkitsee enemmän kuin moni arvaa. Lisäksi olen yrittänyt nauttia luonnon valokuvaamisesta, siinä olen onnistunutkin aikas hyvin. Tuossa yksi lempipuistani kuvana tatuoinnin lisäksi.

 

Enempää en jaksa nyt kirjoitellakkaan, mutta katsotaan taas toisen kerran.

 

20160427_170751 2016-05-05 14.43.42


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *